tiistai 9. heinäkuuta 2013

S'mores Whoopie Pies

Vuosi sitten kuulin ekaa kertaa S'moreseista, ja siitä lähtien olen valittanut, kun Suomesta ei yllätysyllätys saa Graham Crackerseja niiden tekemistä varten. Maitosuklaan, vaahtokarkin ja grahamin yhdistelmä kuulostaa vain niin uudelta ja herkulliselta, että sitä vain on pakko päästä testaamaan.




Vuosi siihen siis meni, että tajusin graham-jauhojen olemassaolon. Ja lopputuloksena sain kuin sainkin S'moresien makua hyvin jäljittelevät whoopiet. Nyt ymmärrän miksi amerikkalaiset soveltavat tätä kolmen koplaa joka kolmanteen reseptiin.

Graham, maitosuklaa ja vaahtokarkit vain kuuluvat yhteen.





Graham-jauhot antavat pohjalle aivan oman jäljittelemättömän makunsa, värinsä, tuoksunsa ja rakenteensa, johon ei vain voi olla rakastumatta. Väliin vielä maitosuklaa ja vaahtokarkit, ja superpehmeä, suussasulava leivos, jossa jokainen kerros tietää paikkansa, on valmis.




Ja mikä parasta, Suomessa S'moresit ovat pakollakin amerikkalaisten versiota parempia, täältä kun saa Fazerin sinistä. Kerrankin pointsit siitä Suomelle!




Kerrankin siis tuntuu, että olisin voinut syödä kaikki leivokset itse, vaikka sitten kerralla, nimittäin graham-jauhot kai jotenkin tasoittavat tuota vaahtokarkin ja maitosuklaan makeutta. Mutta tottakai taas tarpeeksi sählättyäni sain aloittamastani 12 whoopiesta tasan kolme kappaletta valmiiksi. Eli jopa yksi itselleni, jei!





Viinikiven korvaamista tämänkin reseptin kanssa pohdiskelin, kun sitä en ole Suomesta löytänyt, vaikka apteekeistakin olen kysellyt. Jostain netistä löysin vinkin, että sen voisi vain korvata samalla määrällä sitruunamehua.

Whoopiet ainakin omasta mielestäni onnistuivat hyvin, mutta onko kellään muulla kokemusta viinikiven korvaamisesta?


 
♥ ♥ ♥




S'mores Whoopie Pies (Brown Eyed Baker)
24 kokonaista whoopieta


Graham Cracker Whoopie
1 1/2 cups graham-jauhoja
3/4 cup vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1/2 tl suolaa
8 rkl huoneenlämpöistä margariinia
1 cup fariinisokeria
2 suurta kananmunaa
1/2 cup piimää
2 rkl maitoa
1 tl ruokasoodaa
1 rkl sitruunamehua

Classic Marshmallow Filling
1 1/2 cups Marshmallow Fluffia
280 g huoneenlämpöistä margariinia
1 cup tomusokeria
1 rkl vaniljasokeria

Chocolate Ganache Filling
200 g maitosuklaata
1/2 cup kuohukermaa



Valmista whoopiet
Yhdistä graham-jauho, vehnäjauho, leivinjauhe, vaniljasokeri ja suola. Vatkaa margariini ja fariinisokeri kuohkeaksi, noin 3 min. Lisää munat ja piimä ja vatkaa, kunnes taikina on tasaista. Yhdistä maito, ruokasooda ja sitruunamehu. Vatkaa maito- ja jauhoseosta vuorotellen taikinaan pienellä teholla, kunnes taikina on tasaista. Vatkaa vielä keskiteholla 2 min.

Ota taikinasta noin ruokalusikallisen kokoisia nokareita ja nostele ne leivinpaperilla vuoratuille uunipelleille vähintään 5 cm etäisyydelle toisistaan. Paista 190 asteessa n. 10 minuuttia, kunnes whoopiet ovat saaneet hieman väriä. Anna jäähtyä pellillä ainakin 5 min.


Valmista vaahtokarkkitäyte
Vatkaa Marshmallow Fluff ja margariini pehmeäksi ja kuohkeaksi, noin 3 min. Lisää tomusokeri ja vaniljasokeri ja vatkaa pienellä teholla sekaisin. Vatkaa vielä 3 min kuohkeaksi isommalla teholla.


Valmista suklaatäyte
Mittaa suklaa ja kerma kattilaan ja kuumenna seosta varovasti välillä sekoitellen, kunnes suklaa on sulanut. Jäähdytä huoneenlämmössä, kunnes täytettä pystyy levittämään.


Kokoa whoopiet
Levitä tai pursota vaahtokarkkitäytettä whoopien tasaiselle puolelle, ja suklaatäytettä toisen whoopien tasaiselle puolelle. Paina nämä pohjat vastakkain. Täytä loput samalla tavalla.

2 kommenttia:

  1. Ihana resepti. Menee kokeiluun. ;) Ja kiitos kivasta informaatiosta esim. tuon graham jauhon suhteen. Itse yleensä jätän vain viinikiven leivonnaisista pois. Jotenkin se stabiloi valkuais- tai kermavaahtoa, mut hyvin on onnistunut ilman sitäkin =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itekin oon muistaakseni joskus viinikiven vaan jättänyt pois, mut kai se jotenkin ihan leivostenkin rakannetta parantais.. Tuntuu vähän oudolta vaan sitruunamehulla se korvata, mut tulipahan kokeiltua :)

      Ja kannattaa kokeilla, graham-jauho on aivan ihana näissä! ;)

      Poista